Pooliin tuli todella isoja kaloja parkkiin, vedimme “tikkua” kalastusvuoroista ja tietenkin allekirjoittanut oli luonnollisesti viimeinen yrittäjä. No, pojat virpoivat urakalla poolia, mutta ei tuntunut lohia kiinnostavan kyseiset “pörhöset”, joten ajattelin että kai on parempi laittaa vanha kunnon Repe pyyntiin. No, tulihan se minunkin vuoroni alkaa virpomaan ja vaikka poolin loppupäässä oli vielä edellinen virpoja viimeistelemässä laskuaan, en kerinnyt kuin pari, kolme kertaa heittää, niin eiköhän lohi heti ollut omimassa “pörhöstäni”. Taisteluhan siitä tulee, kun meinaavat pyyntivälineet viedä, ottelu kesti parisenkymmentä minuuttia ennen kuin alkoi saada selvyyttä millainen taistelukaveri oli toisessa päässä kiinni. Kyllä oli sävellaji kelassa oikea, kun lohi ryntäili poolissa edes takas, siinä pääsi helposti rytmiin kiinni.Oheiset kuvat varmaankin kertovat lopputuloksen! Lohi painoi 12,5 kg ja oli naaras joten palautin sen takaisin kasvamaan. Taistelu oli hieno kerta kaikkiaan! /Boss On elokuun alku ja känsät käsissä ovat hiukan jo pienentyneet, jästipäinen yrittäminen on takana päin ja epätoivo alkaa melkein jo haista ympärilläni. Kalaakaan en ole saanut vaikka kotijoella Kuusamossa on seisty kesäkuun alusta lähtien, melkein päivittäin! Lasken ensimmäisenä ja etenen varovaisesti yläpoolin niskalle, heittäminen tuntuu hyvältä, sillä sitä jos jotakin on saanut treenata tälle kesälle, mutta muuten alkukesän intohimo kalastamiseen on jo lujaa vauhtia hiipumassa. Kalastan niskan tarkasti ja lasken hitaasti betonikengät jalassa pääottipaikkaa kohti. ”Tästä ne muut niitä kaloja on saanu.” - ajattelen ja hienoinen jännitys nousee taka-alalle, mutta jo niin tutuksi tullut tilanne toistaa itseänsä, ei tapahtumia. Vaivun takaisin mekaaniseen kalastamiseen, heitto, odottelua, muutama runkkaus ja homma uusiksi. Kunnes kesken kaiken robottimaisen kalastamiseni, siima herää eloon ja nykii rajusti muutamaan kerran ennen kuin päättää lähteä pidentymään räjähtävässä tahdissa alavirtaa kohden...sydän jättää lyönnin välistä ja sekunnin ajan en tiedä mitä tapahtuu, kunnes tajuan että helvetti, KALA on KIINNI! Hyvän taistelun jälkeen kala kuivalle maalle ja mies vapisevin käsin kahvin juontiin, ei se mikään ennätysten rikkoja ollut, mutta kesän ensimmäinen ja työvoitto isolla T:llä. Eikä jäänyt viimeiseksi kalaksi tuolla reissulla!  / PujoParta